Hajanaisia muistiinpanoja

Huomaan, että syksy on jo melkein täällä. Aamulla on viileää, illat viilenevät nopeasti. Emme enää syö iltapalaa ulkona, mutta viikonloppuisista lehden lukemisesta aamuauringossa en ole vielä luopunut. Omenoita putoaa puista niin paljon, että hillokeittäjän roolini ei pysy lainkaan tämän sivutyöni vaatimassa tahdissa.

Lapset ovat olleet päiväkodissa neljä viikkoa, joista ensimmäisen viiden arkipäivän jälkeen pikkuveljelle tuli kuumetta ja nuha ja yskä, perussetti siis, oletan. Nyt neljännellä viikolla pienempi on ollut nuhassa ja yskässä nro 2 yli viikon ja isompi sai tänään lääkkeet silmätulehdukseen. Hieman pelottaa, jatkuuko tämä nenän niistäminen samaa tahtia syksyn edetessä. Mutta ei kai kenenkään työ jousta niin paljoa, että voisi jokaisen nuhan parannella rauhassa kotioloissa? Lapset ovat kyllä virkeitä, eikä energia lopu kuin vasta illalla, kun pää on tyynyssä, ja sekin useimmiten kehotuksesta "NYT pää tyynyyn".

Päiväkodin naulakkoihin ovat kulkeutuneet välikausihaalarit, syystakit ja ulkoiluhousut, kurahousut, sadetakit, kumpparit, kurakintaat, pipot ja lapaset. Pitää tottua taas siihen, että ulos täytyy laittaa muutakin kuin sandaalit. En tiedä vielä, miten jaksan pimeitä aamuja. En varsinaisesti ole mikään aamuihminen, ja tässä uudessa päiväkoti-työ-päiväkoti-koti-arjessa ei aamuisin ole aikaa ylimääräiseen haahuiluun. Myös iltaisin täytyy olla tehokas, kriittisin aika perhe-elämässä kun on klo 16.30-17.30, jolloin pesue pitäisi saada ruokittua ennen verensokerin laskua. Viiden jälkeen Pikku Kakkonen pelastaa tarvittaessa.

Ja ai niin.
Opiskeluideni ensimmäinen erä on valmis.
Toinen erä alkaa nyt syksyllä.
pieni jee ja iso apua!